sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Conchita - The Epicurean Daughter Of Evil

Tällä puvulla voitin vuoden 2011 Kawaconissa kolmannen sijan, josta kerron tarkemmin Vocaloid Meiko at Kawacon postauksessa.

Innoitus pukuun tuli itse lähdekappaleesta, josta pidin todella paljon. Lisäksi omat hiukseni sattuivat olemaan juuri samanlaiset kuin Meikolla videossa. :P

Hyvät esimerkkiohjeet/vinkit löytyivät täältä.

Puku koostuu mekosta, hihoista, korsetista ja kaula- sekä pääkoristesta. Mekko ja hihat on ommeltu satiinista. Mekon alla on alushame, joka on kiinni itse hameessa. Alushameeseen meni 8m tylliä halkaistuna, eli 16 metriä yhteensä. Korsetin ostin Burleskasta. Se päällystettiin edestä vastaamaan Meikon korsettia punaisella satiinilla, ja ommeltiin pitsireunus. Kaulus on ommeltu myös satiinista ja vanhan lahjapaperikassin naruista. Korukivi ostettiin Jalokivigalleriasta. Ruusu on tehty silkkikukan ympärille kasaamalla tylliä ruusun muotoon, ja sen toisella puolella on kaksi pinniä, jolla se kiinnittyy hiuksiin.


Talvella otetuissa kuvissa hiukseni olivat oikean mittaiset ja näköiset :') sittemmin ne olivat kasvaneet Kawaconiin mennessä. Huom. huppu ja kaulahuivi eivät kuulu alkuperäiseen pukuun, vaan olivat pitämässä yllä lämpöä.

Iloinen voittaja :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti