keskiviikko 8. helmikuuta 2012

The Tailor Shop On Enbizaka

Olen ollut tekemässä toista vocaloid cossiani jo jonnin aikaa. Kyseessä siis Megurine Luka kappaleesta Tailor Shop On Enbizaka. Tämä olisi myös toinen cossaamani vocaloid-kappale Seven Deadly Sins -saagasta, johon kuuluu siis seitsemän eri kappaletta seitsemältä eri vocaloidilta. Aikasempi cossini oli siis Meikon Conchita. Tiedän että vocaloid cossaajia on jo melkein liikaa näissä coneissa pyörimässä, mutta en aio sen estää cossia, joka on suunniteltu ja ruksailtu jo melkein vuosi :I


Kimono
Olen tehnyt yhden version kimonosta hyvin kauniista poly-sukuisesta tekokuitukankaasta, joka ostettiin jo mahdollisimmin pari vuotta sitten kyseiseen tarkoitukseen (itseasiassa löysin tässä yksi pävä vahingossa erään kimono sivuston, jolla oli samasta kankaasta tehty kimono myynnissä :'D toi kirkkaan punainen versio). Jossain kohtaa tosin luettuani hieman tarkemmin kimonoista ja niiden tekemisestä tajusin että omassani on aivan liian monta saumaa. Olin ottanut kaavat yhdestä lehdestä jonka lainasin luokkalaiseltani. En ole nyt tyytyväinen kyseiseen versioon, joten aikomuksessa on ostaa uusi kangas, pelkkä punainen, johon maalaan kuviot itse.

Peruukki
Tänään postissa tuli tilaamani peruukki. Olin epävarma väristä, näytti Ebayssa hyvin violetinpinkille, mutta riskillä tilasin kun lähti ns halvalla eli n.40$. Peruukki oli kuitenkin mielestäni oikein hyvän värinen :D Hintaan siis sisältyi postituksen lisäksi hyvin pitkä peruukki oli oli ilokseni myös oikein tuuhea ja pitkä (puolet tuuheampi ja n10 sentillä pidempi kuin Ashloten peruukki :'D), ja hyvää silkkistä materiaalia, sekä lisäklipsi. Otsahiukset ovat liian pitkät, joten niitä pitää muokata. Peruukki pitää muutenkin muotoilla jollekkin kauniille nutturasykkerölle :3

Itse peruukki

Tässä klipsin kanssa

Kanzashi
Varsinaista tarkkaa mallia pääkoristeeseen ei ollut, mutta yritin tehdä siitä mahdollisimman tarkoitukseen sopivan. Aloitin sen tekemisen koulussa tuntien aikana kun muuta tekemistä ei enää ollut, kun mekkoasiakastanikaan en tapaa uudelleen kuin vasta ensi viikolla.

Piirsin kaavan paperille ensin mitattuani sopivan pituisen ja leveän matkan, joka näytti hyvälle päässäni; 20cm x 4cm. Päät pyöristin. Leikkasin kaksi kappaletta keltaisesta puuvillakankaasta sentin saumavaroilla. Toiseen kiinnitin (ilman saumavaroja) tukikankaan, ja samalla vahingossa myös vastaavan kokoisen kappaleen silkkipaperia...uuups :I Huomasin vahingon kuitenkin olevan hyvästä, sillä kappaleesta tuli juuri hyvin tuetun tuntuinen. Sittten vain ompelin ala- ja päälikappaleet toisiinsa, käänsin sen ja ompelin käsin kääntöreiän kiinni. Kukkien terälehdet sovelsin täältä löytämästäni ohjeesta.

Kanzashi niin valmis kuin koulussa sen sain tehtyä

Ommeltuani kukat kiinni pohjaan jatkoin kanzashin tekemistä kotona. Siellä ompelin bambulangasta kukkien keskelle heteet, pohjan poikki kulkevan langan, sekä pienet lenkit pohjan päihin. Näistä lenkeistä kun laittaa kepit, niin kanzashin saa kiinnitettyä hiuksiin. Kepit maalasin ja koristelin myös bambulangalla.

surkea kuva, mutta kai siitä jotain selvää saa :'D


Nyt seuraavana Lukaa varten olen tekemässä getoja ja sukkia. Kämppikseni sanoi myös aina halunneensa getat, joten tehdään samalla molemmille :) Obi on vielä vasta suunnittelu vaiheessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti