torstai 7. helmikuuta 2013

Art'sop

Mitä saadaan kun Taitaja kisat päätetään pitää Joensuussa, jolloin koulun jokainen tekstiili-ja vaatetuksen opettaja pitää erittäin hyvänä ideana tuottaa oppilailla sille myyntituotteita? Vastaus: Art'sop työpaja :I

Tiedättehän tilanteen, jossa opettajat ovat päättäneet jonkin asian olevan "the best idea ever"? No, meillä viimejaksossa oli turhan monta oppiainetta liitetty tähän kyseiseen tehtävään, eli suunnitella ja valmistaa koulun myyntipöydälle myymistä. Voin sanoa, että kukaan luokallamme ei pitänyt ollenkaan tunneista, ainakin sen puoleen mitä valittamiselta voin sanoa. Ensinnäkään mikään ideamme ei kelvannut opettajille, ei ainakaan ne joita me pidimme hyvinä. Toisekseen opettajilla oli jo päätettynä useampi idea valmistettaville tuotteille. Lisäksi meille nakitettiin suurin osa ompelutyöstä. Viimeisinpänä oli se fecking kukkilintuprintti mitä piti tunkea joka paikkaan. Ei pahalla sen suunnittelijalle, mutta se oli ruma. Pajapäivät eivät olleet ainakaan itseni puolesta millään tapaa mieleisiä; silittäessäni viidennettätoista kukkilintutiskirättiä tuli kyllä mieleen kysyä missä on menty vikaan?

 

Mitä siis opin tästä tehdastyöstä? Sen, etten ikinä halua tehdä sitä työkseni. Samojen työvaiheiden toisto monta tuntia putkeen, samat materiaalit, samat työtavat, samat rastit laukkujen kantokahvoihin...sain onnekseni kesken kurssia ranteeseeni rasitusvamman, mistä lie tullut, etten voinut viikkoon tehdä toistuvaa liikettä. Parhaimpia hetkiä tunneilla olivat kun koko luokka liittyi keskusteluun kuinka Bangladeshissa työntekijät saavat sentään edes jotain palkkaa.

Aivan. Näiden satojen laukkujen lisäksi meidän todellakin piti itse suunnitella jotain myytävää. Kohderyhmänä nuoret. Ei kelvanneet irtokaulukset, hatut tai laukut. Sen sijaan oma ryhmäni alkoi suunnitella kirjanmerkkejä. Teimme erittäin hienot harjoitukset, jotka näyttivät ihan inkojen ala-aste töille :P


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti